maanantai 14. huhtikuuta 2014
pikkuisen päivitystä tännekkin tarvii välillä tehdä. meillä on ollut jonkin verran menoa. sihteeri ja rahastonhoitaja ovat pitäneet eloisia menossa. tämän kuun 29.4.14 klo 18 on meillä vuosikokous johon kaikki ovat tervetulleita. näillä näkymin paikka on kyröskosken osuuspankin alakerrassa. kun meillä ei ole vielä toimipistettä.
suunnitelmissa on edelleen saada uudet tilat meille jostain.
torstai 18. huhtikuuta 2013
toimipisteellä on ollut kiireistä aikaa. saimme ikävän päätöksen Pirkanmaan ELY-keskukselta. emme saaneet rahoitusta. perjantaina 19.4 on viimeinen ruokailu päivä. toimipiste on auki kyllä 30.4.2013 asti. nyt sitten katsomaan kirpparipöytää ja muutakin on myynnissä.
Yhdistys ei katoa mihinkään supistamme vaan toimintaamme toimitilojen puuttumisen vuoksi. Nettisivut puhelin ja sähköpostit toimivat. uusi hankesuunnitelma on kyllä käynnissä mutta siinäkin sitten kestää että saisimme rahotusta siihen.
torstai 11. lokakuuta 2012
syksy on taas käsillä. meillä on toimipisteellä ollut vilkasta toimintaa.
toiminnanohjaaja on järjetänyt hygieniapassikoulutuksia jossa oli kiitettävästi porukkaa, se on todellinen tarve.
meillä myös poikkesi vieraita EHYT rystä, oli mukava tavata tuttuja sekä tutustua uusiin.
Olimme myös koulutuksessa josta on muutama kuva kotisivuillamme.
Nyt alkaa ensi viikolla meillä myöskin atk-koulutus 16.10. alkeista eteenpäin.
syöjiä on käynyt ihan hyvin. toivotaan että enemmänkin tulisi.
syysterveisin ja toivotamme teidät tervetulleiksi kaikki toimipisteelle.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
aurinkoista kesää lukijoilleni.
toimipisteellä on tapahtunut paljon. tomaatit laitettu kasvamaan. ruokailijoita on piisannut. ja muuten poikkeaviakin ovesta mahtuu sisään tervetuloa.
ensi viikolla vietämme juhannusviikkoa. ja toimipiste on silloin suljettu mutta muuten on auki. jos jollakin on jotain tietokonejuttuja niin ohjaaja löytyy.
oikein hyvää juhannusta muistetaan ettei jätetä aivoja narikkaan kun lähdetään sitä viettämään.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
ja taas on vierähtänyt muutama kuukausi kun olen päivittänyt blogia. eloisille kuuluu hyvää saatiin taas vuosi jatkoaikaa :) eli olemme normaalisti auki. ruokailu aika on 11-12.30 ja muuten auki 8- 13 välillä vähän kauemminkin.
ihanaa kun tulee kevät ja aurinko on hellinyt meitä oikein kunnolla. voi olla että teemme kesän aikana taas retken särkijärvelle. seurakunnan diakonioiden kanssa. joten osallistukaa ja poiketkaa juttusille kun ohitse menette.
ihanaa kun tulee kevät ja aurinko on hellinyt meitä oikein kunnolla. voi olla että teemme kesän aikana taas retken särkijärvelle. seurakunnan diakonioiden kanssa. joten osallistukaa ja poiketkaa juttusille kun ohitse menette.
tiistai 8. marraskuuta 2011
syksyn loppu
syksy tuli ja kohta odotamme talven ja joulun tuloa. tällä hetkellä meillä on käynnissä atk-kurssi. osanottajia vaan kaivataan enemmän. hygieniapassikoulutuksenkin toiminnanohjaaja piti, ja sitten oli vielä tapahtumapäivä jossa saatiin myytyä lättyjä. ensi kuussa meillä on joulutapahtuma jolloin on joululaatikoita ja joululahja tavaroita myynnissä. joten tervetuloa poikkeamaan katsomassa mitä olemme keksineet. niin ja ruokailuakin on edelleen 5x viikossa.klo 11-12.30 oikein hyvää syksyn jatkoa ja toivottavasti tulette poikkeamaan matalan kynnyksen yli.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Uudet tuulet
Taas on vierähtänyt muutama aika kun kirjoitellu tänne. mutta aika menee niin nopeasti ettei edes huomaa tuollaista. joo nyt toimipisteellä on ollut toiminnanjohtaja lomilla. onkin ollut mukavat lomailmat. muutamat ovat kyselleet noista eu-elintarvikkeista nyt on niin ettei niitä ole tullut meille. katsotaan vaikka jos sitten ensivuonna tulisi jos ei käy niin kuin on virkamiehet puhuneet että ensi vuodeksi ei saada kuin maitojauhetta ja se ei kenellekkään kuiteskaan mene. enemmän tarvittaisiin näitä jauhoja ja makaroneja ym. tervetuloa toimipisteelle syömään ja lukemaan päivän lehtiä ja nettiin selaileen :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)