joulun aikaa,joulun taikaa. oikein hyvää joulun odotusta. tässä kuussa meillä onkin paljon tekemistä. koko kuukauden ajan on joulumyyjäiset, tervetuloa jouluostoksille. monet ovatkin taas kyselleet eu-elintarvike pussia. jako on päätetty pitää 21.12.2010 klo 9-16. samalla saatiin pukki korvatunturilta tulemaan kylään. pukki vierailee 9-12 ja 13-16 eli lapset mukaan pussia hakemaan. sitten meillä on myös siinä arpojen myyntiä, ja kaikkea mukavaa.
mutta sitä ennen on 10.12.2010 klo 13 vitamiiniluento. luennon pitää allekirjoittanut ja toiminnanohjaaja miika hämäläinen. kahvitarjoilu.
ai niin meinasin unohtaa että meillä on myös ATK-koulutus menoillaan kanssa se on tiistaisin ja torstaisin.
TERVETULOA JOULUOSTOKSILLE.
ja nauttimaan leppeästä tunnelmasta toimipisteelle.
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
syksyä
Nyt on tehty taas monenlaista tän muutaman viikon aikana. meillä oli Eu-elintarvike jako 7.10 ja paljon saatiin meneen. kyllä on tarvetta hämeenkyrössä niille ainakin 120 pussia meni että keikahti. seuraava jako on ennen joulua. sitten käytiin ison porukan kanssa hämeenkyrön seurakunnan retkellä särkijärvellä. saunottiin ja syötiin hyvin. enemmänkin olisi mahtunut mukaan. voi olla että ensi kesänä päästään sitten aikaisemmin sinne jo kesäkuun alussa että pääsemme myös uimaan samalla. :)
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
syksyn kuulumisia
tarvii tässä taas päivitellä tämä meidän blogi. kesä tuli ja meni. nyt olemme taas syksyssä lehdet lähtee puista. :)
meillä on ollut vähän hiljanen kesä mutta nyt syksyllä sitten järjestämme Hämeenkyrön seurakunnan kanssa retken särkijärvelle. ilmottautuminen on 5.10 mennessä kaikki mukaan pitämään hauskaa sinne. syömään hyvin. sitten meillä on EU-elintarvike jako 7.10.2010 tervetuloa hakemaan. saatiin 1600kg elintarvikkeita eli piisaa työtä sillä saralla. jos ne eivät sitten mene kaikki niin ennen joulua on toinen jako.

tiistai 6. huhtikuuta 2010
kevättä odottaen
Taas täällä kirjoittelen uutta juttua. toivottelen kaikille hyvää kevättä. lumet ovat sulaneet hyvin.
laitetaas vähän taas tietoa tuolta toimipisteeltä.
syöjiä on käynyt ihan mukavasti. muutkin kyllä mahtuu joukkoon kirjavaan. Meillä oli Eu-elintarvike jako tässä 30.3. ja olivat ne tarpeeseen kyllä tais olla 100 hakijaa ellei jo enemmänkin. kun niitä ollaan vieläkin haettu.
Eu-elintarvikkeita ei vissiin ole kukaan muu jakanutkaan hämeenkyrössä muut kuin Hämeenkyrön-viljakkalan työttömät ry ja Kyrön eloisat ry sama yhdistyshän tää on mutta nimi vaan vaihtui kun viljakkala meni ylöjärven kanssa yhteen.
voisin laittaa myös kuvia tänne mutta nyt ei oo minkäänlaisia kuvia toimipisteeltä.
Oikein hyvää kevään odotusta

tiistai 23. helmikuuta 2010
taas on kulunut muutama viikko kun olen tänne kirjoittanut mitään. no ei se vissiin mitään haittaa, pääsin itse töihin. olen työkokeilussa tuolla tampereen ja ylöjärven kupeessa eli aamulla aikasin sinne ja myöhään kotiin :) vielä on pakkasta ja lunta riittänyt. ollaan jo helmikuun viimeistä viikkoa viettämässä. kyllä se kevät vielä tulee.
vähän tässä vielä työttömyystilastoja. Keski-Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun lopussa 8237 työtöntä työnhakijaa. tästä määrästä hämeenkyröläisiä pitkäaikaistyöttömiä on 677 henkilöä
nyt meidän tarvitsisi saada ainakin hämeenkyröläiset jotenkin liikkeelle sieltä sohvien perukoilta ja tehdään yhdessä jotain.
nyt toivottelen taas hyvää loppuviikkoa
vähän tässä vielä työttömyystilastoja.
nyt meidän tarvitsisi saada ainakin hämeenkyröläiset jotenkin liikkeelle sieltä sohvien perukoilta ja tehdään yhdessä jotain.
nyt toivottelen taas hyvää loppuviikkoa
torstai 28. tammikuuta 2010
pakkaspäivänä
taas on viikko mennyt tai kohta 2 kun olen tänne laittanut ajatuksiamme.
Monet ovat viikolla puhuneet että onpas pakkasta. se on hyvä että pakkasta on talvella sen takia suomi on hyvä maa asua että on monta vuodenaikaa.
Tällä viikolla oli juhlapäivä melkein sai shamppanjapullon avata, koska saimme tiedon rahoituksesta, jatkamme tämänkin vuoden. kursseja järjestetään, ja muutakin toimintaa, varmasti myös jossain vaiheessa teemme myös joitakin retkiä.
Viime vuonnahan me kävimme Helsingissä ja turussa.

perjantai 15. tammikuuta 2010
Uusi vuosi
Uusi vuosi aluillaan. toivon mukaan kaikille myös parempi. Aloitin pitää blogia. yritän ainakin kerran viikossa laittaa meidän toiminnasta tänne jotain.
Laitetaans vähäsen tietoa tähän. olen siis kyrön eloisat ry:n puheenjohtaja.
Joka on Hämeenkyrön kyröskoskella oleva vireä kansalaistapaamispaikka.
Monet ovat ennen tämän paikan tunteneet nimellä Hämeenkyrön-Viljakkalan työttömät ry:nä.
Meille voi tulla jutteleen, lukeen lehtiä, surffaileen nettiin, ja ma-pe klo 11-12.30 meillä on ruoka-aika joten kaikki sinne vaan.
Avoinna ovet ovat ma-pe 8-13

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)